No, niin, olen kirjoittanut blogin ensimmäisen lauseen 20 kertaa uusiksi, hieman aloituspaineita kai ensimmäisen blogin kunniaksi. Mutta kuitenkin; miten ne kaikki tarinat alkavat?
Oli synkkä ja sateinen ilta (en todellakaan muista millainen sää oli, mutta kuulostaa hyvältä), kun katselin ulos keittiön ikkunasta ja mietin niitä samoja mahdottomuuksia kuten aina. Meret ja muu luonto tuhoutuu. Kaikki ne elävät ja ihmeelliset kasvit, eläimet ja hyönteiset katoavat vähitellen, eikä ketään tunnu kiinnostavan. Vähemmästäkin sitä vajoaa ajoittain maailmanparantaja-ahdistuksen syövereihin, erityisesti noina synkkinä iltoina. Pyrin aina ajattelemaan, että maailmaa voidaan parantaa kahdella tavalla - pienillä ja isoilla. Pienet ovat niitä mitättömiä tekoja, kuten perunankuorten syöminen ja läppärin johdon poistaminen pistorasiasta. Ne, jotka eivät hyödytä mitään, jos yksin niitä teen. Isot teot ovat niitä, joita ei koskaan tapahdu. Mutta kuitenkin, maapallon ihmismassa koostuu meistä mitättömistä yksilöistä, joiden teot ja valinnat ovat osa tuon suuren massan kehitystä suuntaan ja toiseen. Kyllä jokaisella on mahdollisuus olla vähintäänkin vastustamassa sellaista ihmismassan kehitystä, jonka kokee epäeettiseksi, vaikkei ehkä yksin suurta muutosta voi saada aikaiseksi. Minä ainakin voin. Kai..
Palataanpa koivun kanssa symbioosissa olevista sienissä elävistä madoista takaisin koivun runkoon. Tuona kovin synkkänä iltana valitin Oskarille saamatonta ja turhautunutta mielialaani. Meitä kirjoittajia on siis kaksi – Oskari ja minä, Salla. Oskari tietää aina kaikesta kaiken, tai vähintäänkin osaa valehdella hyvin vakuuttavasti ("Luin juuri eilen uuden mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa tutkittiin sienissä eläviä matoyhdyskuntia ja niiden päivittäisiä toimintoja rajoittavia ympäristön tekijöitä.."), you know. Itse olen enemmän sellainen "Oikeesti, miten voit olla noin välinpitämätön, etkö yhtään ajattele sitä, miten suurta kärsimystä aiheutat kaikelle sille viattomalle luonnolle, jos et syö perunankuoria!" -tyyppi, eli varmaankin hyvin ärsyttävä. (”Mutta ne meret ja metsät, orangit ja jääkarhut, miten me voidaan elää näin?”) Kaiken kruunaa erimielisyys lähes joka toisesta aiheesta, kovin tasapainoista porukkaa siis :)
Joka tapauksessa,oli se tosi synkkä ilta, kun valitin Oskarille. Oskari mietti ehkä minuutin ja ehdotti, että perustetaan blogi. No jep, eipä ollut minulle tullut mieleen. Tietysti asiasta innostuin, koska kirjoittaminen on kyllä terapeuttista, erityisesti itselle tärkeistä asioista kirjoittaminen. Niin, Oskari vain tietää kaiken.
Blogin tausta-ajatukseksi muodostui pitkän keskustelun jälkeen niinkin vaatimaton unelma kuin maailman parantaminen. Me emme yritä repiä kuuta taivaalta, koska minä ainakin olen siihen liian lyhyt (158cm), Oskari on kylläkin pidempi.... Sen sijaan aiomme tuoda esille meidän jokaisen elämään liittyviä ja tietysti meidän – ah, niin ihanaa mutta ei aivan loputtoman paljon törkyä kestävää - luontoa ja sen suojelemista koskevia epäkohtia/ideoita/toimintatapoja. Aina kun vain on aikaa, kehitämme "mini-intervention"(Mitä ikinä Oskari tällä sanalla tarkoittikaan...), jonka toteutamme käytännössä ja katsomme, mitä siitä seuraa. Projektin jälkeen tarjoilemme teille 100% aitoja ja luotettavia käyttäjäkokemuksista ja tietysti vinkkejä, mitä olisi ehkä kannattanut tehdä toisin. Toisena tärkeänä tausta-ajatuksena maailmanparannuksen lisäksi on hauskanpito. Ja kyllä, ne voivat oikeasti kulkea käsi kädessä. Erityisesti toivomme, että tämä välittyy myös teille lukijoille ja ehkäpä innostutte kokeilemaan interventioita itsekin!
Vielä tähän loppuun pitää mainita seuraavaa: Jos teille tulee mieleen jotain mielenkiintoisia asioita (esim. idätys, pyöräily, kalastus, kuukuppi, luonnonkosmetiikka, ruuanlaitto tai ihan mitä vain!), joiden testaamisesta/selvää ottamisesta olette kiinnostuneita, niin ehdottakaa toki!
-Salla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti