tiistai 17. huhtikuuta 2012

Lähestulkoon suomalainen versio marokkolaisesta kikhernekeitosta.

Tänään olen alkanut elää vuoden tauolla olleella tavalla - tehokkuudella. Selkeästi tämä kehitys vaikutti myös blogielämääni, koska kirjoitan tässä jo uutta tekstiä. Ei kannata kuitenkaan olettaa, että tämä tahti jatkuu samana pitkään.

Aika usein kohtaan saman ongelman - mitä teen ruuaksi? Vaihtoehtoja on aivan liikaa, ja tavoittelen täydellisyyttä. Ruoka-aineitakin on kaapissa yleensä aika paljon, ja valitettavan monen epäonnistuneen ruokakokeilun jälkeen olen muuttunut liian varovaiseksi. En halua syödä pahaa ruokaa. Tänään kuitenkin on ollut sen verran hyvä päivä, että uskaltauduin testaamaan hyväksi todetun reseptin mukaantumisulottuvuuksia. Alkuperäinen resepti on siis Chocochili -blogista, joka on muuten seuraamisen arvoinen blogi. Käsittelyssä oli Marokkolainen kikhernekeitto, johon olen tykästynyt kovastikin. Ajattelin muokata reseptiä hieman suomalaisempaan suuntaan lisäämällä kotimaisia vihanneksia reseptiin, koska sellaisia sattui löytymään jääkaapista. Oikeastaan se soveltaminen olikin sitten siinä  :D. Laitetaanpa tähän vielä reseptikin alle, niin ei tarvitse useamman mutkan takaa lähteä sitä etsimään (ohje on siis lähestulkoon sama kuin Chocochilissä, ylempää tekstistä pääsee käsiksi alkuperäiseen reseptiin). Tässä myös pari otosta tuotoksestani. Keitolta se lähinnä näyttää.










1 sipuli
pari valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
1 porkkana
pala palsternakkaa
muutama sellerin varsi
kasvisliemikuutio (Reformin Luomu kasviliemivalmisteet on muuten älyttömän hyviä, ainakin Yrtti. Ei tuu sellasta tunkkasta mukamas kasvin makua.)
tomaattimurskaa
tölkillinen vettä
ripaus sokeria
kourallinen kikherneitä
kourallinen pensaspapuja
mustapippuria
sitruunamehua
tabascoa

1. Pilko sipulit ja kuullota niitä oliiviöljyssä kattilassa kellertäviksi (oikeasti unohdin tuon vaiheen, ja jouduin palaamaan siihen myöhemmin, mutta tehdään tästä nyt järkevä ohje).

2. Pilko porkkanat, palsternakka ja sellerin varret oman maun mukaan kuutioiksi, heitä ne kattilaan sipuleiden sekaan ja lisää vesi sekä kasviliemikuutio. Keitä vihanneksia lähes kypsiksi.

3. Lisää tomaattimurska, ripaus sokeria pehmentämään tomaatin makua, kourallinen kikherneitä ja pensaspapuja. Tässä vaiheessa voi jo kai lisätä myös sitruunanmehua oman maun mukaan, mustapippuria sekä muutama tippa tabascoa. Chocochilin ohjeessa neuvottiin laittamaan myös suolaa, mutta ainakin minun keitosta tuli tarpeeksi suolainen jo kasviliemikuutiolla. Anna vielä porista jonkin aikaa.

4.Syö keitto.

Keitosta tuli ihan hyvää, mikä oli odotettavissa, resepti kun ei muuttunut huimasti. Palsternakan soveltuvuudesta voi olla montaa mieltä, mutta kyllä se siellä meni ihan. Selleri taas sopi keittoon yllättävän hyvin. Perunaa meinasin muuten lisätä myös, mutta jätin sitten väliin. Sillä voisikin ehkä korvata palsternakan, josta ainakin minulle tulee lähinnä mieleen perinteinen kokolihakeitto. Syökää ja nauttikaa elämästä!

-Salla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti