Jämiä ja dyykkausta

Viikonlopusta on nyt selvitty, ja ihka ensimmäinen blogiskabammekin onnistui loppujen lopuksi aivan mainiosti, vaikka pitikin osallistujia suostutella vähäsen. Ja aivan mahtavaa, että olihan siellä osallistujien joukossa myös eräs sukuni ulkopuolinen henkilö, jee kiitos sinulle! :) Onnellinen voittaja, joka saattaa olla sukua minulle, saapi palkinnon jossain  vaiheessa, kun sen aika koittaa!

Tein tuossa äsken aikas maukasta ruokaa, ja päätinkin kirjoittaa reseptin myös tänne. Ainesten määrät saattavat olla hieman epämääräisiä, koska ompelin, juttelin Facebookissa ja siivosin samalla kun tein ruokaa. Minulla on jostain joulusta asti ollut jämät cannelloni-paketista, ja on jo pidemmän aikaa pitänyt käyttää ne loppuun. Jääkaapista löytyi viikko sitten dyykkaamani kesäkurpitsan loppu, puolikas sipuli ja viikon vanha kaurakerma plus pakkasesta viime syksyn kantarelleja, joten päätin niistä säätää itselleni jotain mahan täytettä. En ole suuri kantarellien ystävä (ne vaan on vähän ällöjä, en tiedä miksi), mutta yllätyin miten hyvin ne sopikaan tuohon ruokaan! Ja muutenkin kyllä todella hyvältä maistui, vaikka itse reseptin säädin jokseenkin hatusta, joten suosittelen kokeilemaan!

Kantarellicannellonit Sallan tapaan

sieniä
puolikas sipuli
öljyä ja voita
pätkä kesäkurpitsaa
puoli tölkkiä tomaattimurskaa
puolikas tomaatti (sattui olemaan jämätomaatti jääkaapissa..)
herneitä
maissia
puolet cannelloni-paketista
basilikaa (omani oli pakastettua)
jotain yrttejä, joita olen viime syksynä kuivattanut, mutta en tiedä mitä ne on..
suolaa
pippuria
pestoa
puoli purkkia kaurakermaa
juustoa

Pilkoin sipulin ja kesäkurpitsan ja paistoin niitä öljyrasva-seoksessa muutaman minuutin. Lisäsin pieneksi pilkotut sienet ja annoin niiden paistua hetken. Tämän jälkeen sekaan meni tomaattimurska, herneet, maissit ja kaikki mausteet ja yrtit, minkä jälkeen ne saivat muhia jonkin aikaa.

Sitten alkoi täytteen tunkeminen cannelloneihin, mikä ainakin minusta onnistuu parhaiten pienellä lusikalla. Tosin tein ruokaa vain itselleni, ja siis saattaisin päätyä johonkin muuhun ruokaan, jos ruokailijoita olisi vaikkapa lähemmäs kymmenen, koska mössön tunkeminen putkiloihin ei ole kovinkaan mieltä ylentävää..

Kun sain täytteen tungettua pastaputkiloihin ja putkilot aseteltua uunivuokaan, "voitelin" ne päältä pestolla (olisin ehkäpä voinut sekoittaa peston jo täytteeseen, mutta en tajunnut), laitoin hieman juustoraastetta, ja siihen päälle lorautin kaurakerman. Vielä kerman päälle loput juustoraasteet ja vuoka uuniin! 200C ja hmm ehkäpä joku 30-45min., eli kunnes juustoraaste on saanut nätin ruskeankuultoisen värin (aina kaikissa resepteissä näin lukee). Aina kaikissa ohjeissa myös sanotaan, että ruuan pitää antaa vetäytyä hieman ennen syömistä, ja päätinkin lähteä sit juoksulenkille/dyykkausreissulle, ja annoin ruuan vetäytyä ihan reilusti!

Ompelukone ja ruoka sulassa sovussa (huom, hammasharja on ompelukonetta varten, ei hampaitani!)

Dyykkausaarteita

 Viikonlopun ruoka olikin astetta mielenkiintoisempi, kun kokkasin parhaan ystäväni kanssa jämäruuista ja dyykkausaarteista lauantai-illan herkkuja; pitsaa, jossa oli vanhentuneita jauhoja, hiivaa ja mozzarellaa, sekä homeista tomaattipyreetä ja pestoa. Tomaatit oli tuoreita :)) Lisukkeena tietysti dyykattuja leipiä ja avokadoja! Nam nam oli kyllä hyvää, eikä ruokamyrkytyksestä tietoakaan. Tosin pitänee muistuttaa, että omaa järkeä kannattaa käyttää. Useimmiten maistamalla ja haistamalla ainakin itse tunnistan, onko tuote syömäkelpoista vai ei. Mutta pitää kyllä sanoa, että hurjaa se on vain tämä elämänmeno, kun toiset kuolee nälkään ja janoon, ja taas toisaalla syömäkelpoista ruokaa ja juomaa heitetään roskiin.. mutta mutta, aina voi muuttaa omia toimintamallejaan ja vaikkapa sulkea sen suihkun hanan siksi aikaa, kun laittaa shampoon hiuksiin ja saippuoi itsensä :). Näistä yksinkertaisista ja matalan kynnyksen tavoista voisinkin kirjoitella joku kerta tänne, we will see.. tofu vs. hefu -mini-interventio lykkääntyy ensi viikkoon Oskarin kiireisen elämän vuoksi, mutta minulla lomalaisena ei muuta olekaan kuin aikaa!

Tässä vielä perjantaista tajunnanvirtaa junarunon muodossa:

Istutaan rivissä

pienessä kopissa,

pakotetussa ryhmässä.

Ilma ei vaihdu,

tuuletus ei toimi.

Yksi nukkuu,

toinen nuolee

pillimehun pilliä,

odottaa jo isiä

Helsingin kotia.

Kaksi miestä Ruotsista

puhuu elokuvasta

ja jostain hauskasta,

en ymmärrä oikein puheesta,

päättelin sen vain naurusta.

Ihana kieli ruotsinkieli,

sanat soljuu iloinen mieli.

Istutaan odotetaan,

milloin ulos päästään taas.

Koppi meitä tukahduttaa.

-Salla